Bouvenin talli ja ympäristöKuten etusivulla sanottiin, tallimme sijaitsee virtuaalisessa Etelä-Suomessa. Tallipihaa ympäröi metsät ja laitumet, sekä tallille saavutaan laitumien välistä soratietä pitkin.Tallirakennukset ovat keltaisia, hirsipuisia, vanhoja rakennuksia. Kuitenkin iästä huolimatta tilat palvelevat hyvin kävijää - paikka on remontoitu täysin vähän aikaa sitten. Tarhoja hevosten käyttöön löytyy kuusi, joista yksi on tällä hetkellä vapaana. Orikeskuksen aikataulu
Talli on rakennettu kahdeksalle hevoselle, ja tallissa tällä hetkellä asuu neljä hevosta. Karsinoita vuokrataan päiväkäyttöön kisojen ajaksi.
Katso hinta alhaalta (hinta sisältää vedet, pesukarsinan käytön sekä purut karsinaan). Maneesi on iso, 68*35m, johon sisältyy lämmitetty kanttiini sekä katsomo 150 hengelle. Pohja on hiekkaa. Estekalustoa löytyy, erilaisia puomeja ja portteja. Myös kouluaidat ja kukkakoristeet on käytettävissä. Tuomarintorni on kanttiinin yläkerrassa.
Kenttä on hieman pienempi, ratsastusala on n. 24*50m. Kenttä on aidattu valkoisiksi maalatuilla lankkuaidoilla. Myös kentälle on estekalusto ja kouluaidat. Katsomo löytyy n. 100 hengelle. Tuomaristo sijaitsee kentän pitkällä sivulla, laitumen puolella. Molemmat ratsastusalueet ovat vuokrattavissa omaan käyttöön. Katso hinta alta. Hinnasto
|